Kuukausittainen arkisto: Syyskuu, 2009

Syyskuu lähes takana, kyllä se on syksy nyt

29.9.2009

Pomppa-kiertue 09-10 on jatkunut tasaiseen tahtiin, koko ajan on oltu menossa jonnekin :) Pian selviää mitä kaikkea on puuhailtu normaalien agikisojen kiertämisen lisäksi. Miksi kalenterissa on kaksi täysin tyhjää viikonloppua menneillä viikoilla..

Ensimmäinen tyhjä liittyy syksyn uusiin jälleenmyyjäkuvioihin, Pomppa oli mukana muotinäytöksessä Tampereella. Paljastan kaiken loppuviikosta!

Toinen tyhjä viikonloppu kulutettiin agilityn MM-kisoissa Itävallassa, nauttien ja rentoutuen, ihan vaan turistina. Jännittävät kisat, hyvää seuraa, mahtavia maisemia, loistava sää ja tietenkin huikean liikuttavaa suomalaismenestystä!

Samalla juhlittiin myös Pompan ensimmäistä vuosipäivää, vain vuosi sitten voitin Helsingin MM-kisoissa oman maailmani mestaruuden. Sieltä se Pomppa-elämä alkoi, ja nyt se jatkuu, kasvaa ja vahvistuu. Ei se mitään, antaa mennä vaan!!

Messari!

29.9.2009
Joulukuu 12, 2009–Joulukuu 13, 2009

Jo toista kertaa Pomppa Helsingin messukeskuksen valtavassa näyttelyviikonlopussa mukana. Tänä vuonna löydät meidät varmasti!

Jyväskylä KV-näyttely

29.9.2009
Marraskuu 21, 2009–Marraskuu 22, 2009

Näyttelykausi alkaa Jyväskylän Kansainvälisestä. Osastomme tulee olemaan pieni, mutta helposti lähestyttävä :)

Kaamosralli Kemissä

29.9.2009
Marraskuu 14, 2009–Marraskuu 15, 2009

Tornion Kennelkerho jäjestää isot kisat Kemin Junko-hallissa. Sinne on päästävä.

Lappeenranta agikisat

29.9.2009
Lokakuu 10, 2009

Lauantaina Lappeenrantaan ainakin kisaamaan. Varmasti otan jotain Pomppa-osastoakin mukaan, nähdään siellä!

Mikkelissä agikisoissa

29.9.2009
Lokakuu 3, 2009–Lokakuu 4, 2009

Hei me mennään Mikkeliin! Koko viikonlopun olen paikalla, sunnuntaina myös kisaan.

Agikisat Noormarkussa

8.9.2009
Syyskuu 27, 2009

West coast agility teamin kisat Noormarkussa kutsuvat Pomppaa! Kisaan itsekin, mutta pidän huolen, että kysyjät saavat vastauksensa ja palelevat koirat lämmintä päälle :)

Tsau:n agilitykisat Turussa

8.9.2009
Syyskuu 26, 2009

Terve taas Turku! Tulen lauantaiksi kisoihin. Kisaan itsekin, mutta pöytä on pystyssä ja kiiruhdan sinne aina kun tarve vaatii.

Lemmikkimessut

2.9.2009
Lokakuu 31, 2009–Marraskuu 1, 2009

Myyrmäki-halli täyttyy kaikenkarvaisista ja karvattomistakin eläimistä kokonaiseksi viikonlopuksi ja pitäähän Pompan päästä mukaan tungokseen. Tervetuloa messuille etsimään kojuamme!

Kansainvälinen koiranäyttely, Turku

2.9.2009
Marraskuu 28, 2009–Marraskuu 29, 2009

Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa myös Pomppa mukana, nähdään siellä!