POMPAN TARINA

 

Pompan perustaja Meri Alku valmisti ensimmäiset Pompat omille agilitya harrastaville koirilleen. Tavoitteena oli luoda aikaa ja käyttöä kestävä tuote, joka mahdollistaa koiran rajoittamattoman liikkeen. Näin syntyi klassikkotuote PerusPomppa, joka esiteltiin ensimmäistä kertaa yleisölle vuonna 2008 agilityn MM-kilpailussa Helsingissä. Pomppa-takit ovat siis olleet osana koiranomistajien arkea jo yli vuosikymmenen ajan!

Suunnittelutyömme lähtökohtana on käyttäjien tarpeiden huomioiminen. Tarkkaan harkittujen yksityiskohtien ansiosta tuotteet sopivat erinomaisesti niin seura- kuin harrastuskoirien käyttöön. Pomppa on hyvin istuva, säältä suojaava sekä lähes huomaamaton vaate, joka haastaa pohjoisen karuimmatkin olosuhteet.

Pompan toimintaa ohjaa vahva arvopohja, jossa korostuvat koiran hyvinvointi, toistemme arvostaminen sekä ympäristön kunnioittaminen. Uskomme, ettei ole olemassa huonoa säätä, vain riittämättömiä varusteita!

ARVOMME

Paras ystävä

Koirat opettavat meille paljon. Uskollisuutta ja pyyteettömyyttä. Hetkessä elämisen taitoa. Arvostamme koiran lajityypillisiä ominaisuuksia sekä merkittävää roolia yhteiskunnassamme. Koira on meille paras ystävä, siksi koiran hyvinvointi on kaiken toimintamme ytimessä.

Ehtymätön uteliaisuus

Koira on luonnostaan utelias ympäristöään kohtaan. Niin mekin. Tutkimme mielenkiinnolla ympäröivää maailmaa. Haistelemme uusia tuulia ja tallustamme rohkeasti tuntemattomia polkuja. Maailma on avoin uusille oivalluksille.

Vilpitön kohtaaminen

Tärkeintä on pysähtyä ja keskittyä hetkeen, just sun kanssa. Olla aidosti läsnä. Pidämme huolta toisistamme ja haluamme esimerkillämme rohkaista jokaista olemaan juuri sellainen kuin on. Avoimesti ja vapaasti.

Elämän riemu

Kirkkaat silmät ja tarkka nenä löytävät elämyksiä tavallisesta. Olemme innoissamme siitä mitä teemme ja haluamme tunteen välittyvän myös ympärillemme. Ilo, into ja inspiraatio saa häntämme heilumaan.

Katse tulevassa

Haluamme antaa enemmän kuin ottaa. Kantaa vastuun. Toiminnallamme on vaikutus ympäröivään maailmaan, siksi haastamme itsemme olemaan parempia. Löytämään yhä vastuullisempia tapoja toimia. Jättämään positiivisen jäljen.

Viimeisimmät uutiset