Pomppa 15 vuotta – Kulttuurimme ilmentymä jälkipolvillemme

Turun museokeskus on ottanut Pompan koirien vaatteet osaksi kulttuurihistoriallisesti tärkeää esinekokoelmaansa.


Viime vuosikymmenten aikana suomalaiset ovat enenevissä määrin panostaneet koiriensa monipuolisen hyvinvoinnin tukemiseen, jota myös alati lisääntyvät eläinalan palvelut ja tuotteet ovat mahdollistaneet. Jo 15 vuoden ajan Pomppa on ollut mukana tukemassa tätä kehityssuuntaa oman tuotevalikoimansa ja vahvan arvopohjansa kautta. Nyt Pompan ahkera uurastus on saanut tunnustusta, sillä Turun Museokeskus on ottanut Pomppa-tuotteet osaksi kulttuurihistoriallisesti tärkeää esinekokoelmaansa.

Miten Pompan tuotteet ovat päätyneet kokoelmaan?

Turun museokeskuksen kokoelma-amanuenssi Sonja Hagelstam kertoo haastattelussa, että Turun museokeskus kartuttaa muun muassa arkeen, harrastuksiin ja kulutustottumuksiin liittyvää aineistoa omiin kokoelmiinsa, tavoitteenaan säilyttää aineistot kulttuurimme ilmentyminä jälkipolville. Näihin kuuluvat myös erilaiset ja eri aikakausilta peräisin olevat lemmikkieläimiin liittyvät aineistot. Tällaista aineistoa löytyy suomalaisista museoista hyvin vähän, jonka vuoksi aineistoa on lähdetty kartoittamaan.

Syksyllä 2022 Turun museokeskus päätyi kartoittamaan kokoelmiaan peräti 50:llä koirille ja kissoille tarkoitetulla tuotteella, joista neljä oli Pomppa-takkeja. Muun muassa seuraavin perustein Pompan tuotteet valikoituivat Turun museokeskuksen kokoelmiin:

  1. Pomppa on suomalainen yritys
  2. Pomppa kuuluu edelläkävijöihin toiminnallisten koiranvaatteiden suunnittelussa.
  3. Pompalla on vakiintunut asema koiravaatteiden suunnittelijana ja valmistajana – ne kuuluvat monen koiran vakiovarusteisiin Suomessa ja myös ulkomailla.

Juurikin näiden asioiden eteen Pomppa on 15-vuotisen matkansa aikana tehnyt paljon töitä, ja Pomppa-tuotteiden päätyminen Turun museokeskuksen kulttuurihistorialliseen kokoelmaan on meille suuri kunnianosoitus.

Pomppa säilyy vuosisatoja

Hagelstamin mukaan museoiden tehtävänä on tallentaa kulttuurisesta, inhimillisestä ja myös eläimellisestä toiminnasta kertovia aineistoja. Pompan tuotteet on sijoitettu kulttuurihistorialliseen esinekokoelmaan ja niitä säilytetään kulttuurimme ilmentyminä jälkipolville. Esineiden on tarkoitus säilyä museossa vuosisatojen ajan. Mitä luulette, näyttääkö Pomppa vielä sadan vuoden päästäkin samalta?

Nyt jokaisella Pompan omistajalla on hyppysissään osa suomalaista kulttuurihistoriaa!