Pomppa Oy 10 vuotta

Onnea Pomppa Oy 10 vuotta!

Vuosi 2018 on Pompan juhlavuosi, johon sisältyvät synttärikemut ja värikäs Kymppi-kuosi.

Pompan ensimmäinen mallisto esiteltiin agilityn MM-kilpailuissa Helsingissä vuonna 2008, mutta sen ihan ensimmäisen Pomppansa yrityksen omistaja ja suunnittelija Meri Alku teki Kira-löwchenilleen ja Piippa-villakoiralleen. – Tarpeeksi hyviä koirien vaatteita ei ollut, joten aloin itse tehdä niitä, Meri kertoo. Pian takkeja kyselivät muutkin, ja Meri päätti kehittää tekstiili-insinööriopintojensa lopputyönä koirien täydellisen valmisvaatteen.

Lopputyön tulos ja yrityksen ensimmäinen tuote oli PerusPomppa, jonka tarkkaan mietityt yksityiskohdat kuten iso kaulus, leveä vatsakappale ja häntähalkio toistuvat edelleen kaikissa yrityksen vaatteissa. – Haastavinta on, että koirien vaatteiden pitää peittää ja lämmittää mahdollisimman hyvin koiraa mitenkään häiritsemättä, kertoo Meri. Tällä hetkellä mallistossa on kolme erilaista takkia, Kevyt-, Perus-, ja ToppaPomppa sekä kuluvana kautena esitelty koirien lämpöpaita, JumppaPomppa.

Nykyään suomalaista Pomppaa myydään 18 eri maassa. Tavoitteena on laajentaa markkinoita vielä paljon enemmän. – Olen mieleltäni yrittäjä, minun pitää saada tehdä itse ja omilla ehdoillani. Haluan tehdä asioita aina vaan paremmin mutta kuitenkin Pompan näköisesti, Meri toteaa. – Tuotteiden muotoilun, materiaalien ja värien kehitystyö on jatkuvaa. Tarkoituksena on lisätä Pompan tuotevalikoimaa heti, kun se on mahdollista.

Kymmeneen vuoteen mahtuu niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Alussa taloudellinen tilanne oli pitkään haastava. – Kannattavan liiketoiminnan pyörittäminen oli vain opeteltava, Meri sanoo. Pahimpana takaiskuna Meri muistelee ”rapinavuotta” 2009, jolloin epäonnisten materiaalivalintojen takia koko vuoden tuotanto oli pilalla. – Siinä romahti vuorokaudessa taivaasta helvettiin. Asioita selviteltiin vielä kahden vuoden jälkeenkin, Meri kertoo.

– Parasta tässä on se mielettömän hieno palaute, mitä tulee asiakkailta. Ja tunne siitä, että tämä nyt vaan on niin vahva idea, että se kantaa eteenpäin, Meri sanoo. Tulevaisuuden toiveina Meri listaa henkilöstön lisäämisen ja Pomppa-päämajan, jossa kaikki yrityksen toiminnot olisivat saman katon alla. Haaveena kaksivuotiaan Mintun äidillä on myös ihan oikea kesäloma ja paluu agilitykentille mudi Hopun kanssa.