Tee pukemisesta koirallesi mieluisaa – omaehtoisesti!

Onko vaatteiden pukeminen koirallesi pakkopullaa? Omaehtoisella käsittelyllä siitä voidaan tehdä koiralle miellyttävämpää. Lue alta Jasminin vinkit ja neuvot.


“Olen koulutusohjaaja Jasmin Kujander. Olen päässyt oppimaan omaehtoisuudesta alan parhaimpien koulutuksissa, ja hyödyntämään oppimaani jokapäiväisessä elämässäni Einon kanssa. Omaehtoisuus on myös vahvasti läsnä koulutuksissani, jossa koiralla on mahdollisuus valita ja vaikuttaa tilanteeseen. Sen näkee, kun koira joka saa valita haluaako treenata vai ei, on todellakin motivoitunut treenikaveri! Tässä kirjoituksessa keskitymme kuitenkin enemmän siihen, miten koiran pukemisesta voisi tehdä omaehtoisen tilanteen. Tilanteen, jossa koira on aktiivinen osapuoli, joka valitsee tulla puetuksi – sen sijaan, että tämä olisi passiivinen osapuoli, joka puetaan. 

Takin pukeminen voi olla todella arkipäiväinen asia, jota ei edes olla välttämättä pysähdytty miettimään, että “perinteiselle” tavalle voisi olla vaihtoehtoja. Toiselle se voi olla todella raskas prosessi, joka on vaikea osa lenkkeilyä, ja etenkin näin kylmänä ja kosteana vuodenaikana myös usealle ajankohtaista ja tarpeellista. Toivon, että tästä kirjoituksesta jokainen inspiroituisi tarkastelemaan omaa koiraansa ja mitä tämä kertoo, ja mahdollisesti saisi eväitä harjoitella omaehtoisempia toimintatapoja. 

Aloittamisen ja harjoittelun kannalta ei ole oleellista, onko teillä juuri nyt ongelmia tai haasteita, sillä jokainen yhdessä tehty treeni parantaa sinun ja koirasi välistä suhdetta! 

Miksi omaehtoisuus?

Omaehtoisuuden avulla voit oppia tuntemaan ystäväsi paremmin, ja huomioimaan tämän paremmin yksilönä omilla toiveilla ja mielihaluilla. Se on vuorovaikutusta ja kuuntelemista, mutta se ei ole temppu, houkuttelua tai lahjontaa. Omaehtoisuuden avulla voidaan myös kasvattaa koiran itsevarmuutta ja lisätä hyvinvointia, kun koira pääsee vaikuttamaan omaan elämäänsä ja siihen liittyviin asioihin. Omaehtoisuuden avulla on mahdollista vahvistaa teidän yhteistyötä ja syventää luottamusta, kun koira huomaa, että häntä kuunnellaan!

Jos koira ei pidä vaatteista, pakottaminen tai kiinni pitäminen usein pahentaa tilannetta. Nopeasti oppivina koirat voivat alkaa välttelemään tilannetta ja asioita, jotka johtavat pukemiseen. Antamalla koiran itse olla aktiivinen osapuoli, koira saa määritellä tahdin, jolla on valmis. Tässä tapauksessa tulee myös ymmärtää, mikä on se vaihe, josta koira ei pidä tai jota tämä pelkää. Onko se ihmisen lähestyminen takin kanssa, vai kun koiran pää työnnetään takkiin, kankaan kosketus, takin paino, mahakappaleen kiinnitys… Tai kenties mahdolliset haasteet liittyvät siihen, kun takkia otetaan pois? Vaihtoehtoja on monia, ja koiralla voi olla useampi vaihe, josta tämä ei pidä. Näitä jokaista kannattaa työstää erikseen, jotta jokaisesta takin pukemisen vaiheesta tulee koiralle positiivinen ja on mahdollisuus ansaita palkkioita.

Jos ongelma on laaja, ongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan suosittelen ottamaan yhteyttä alueesi ammattitaitoiseen eläintenkouluttajaan, jolla on kokemusta vastaavien ongelmien ratkaisemisesta omaehtoisin ja positiivisin keinoin.

Mistä lähteä liikkeelle?

Omaehtoisuudessa koira pääsee olemaan koulutuksessa aktiivinen osapuoli. Tarvitset koulutusta varten koiralle mieluista palkkaa. Usein namipalkka on tämän tyyppisessä koulutustilanteessa tehokas, jotta saamme harjoitukseen useita nopeita toistoja. Tärkeintä on kuitenkin löytää juuri sinun koirallesi mieluisa palkka. 

Mikäli pukemistilanteessa on jokin haaste, on ensin hyvä pohtia mikä sen aiheuttaa. Yllä on kuvattu muutamia vaiheita takin pukemisesta tai pois ottamisesta, tunnistatko näistä omat haasteenne? Koulutusta varten kannattaa myös pohtia sijainti: harjoitteletteko eteisessä, jossa koiralla on mahdollisesti oletus, että takin kun saa päälleen, mennään ulkoilemaan, jee! Jos taas koiran reaktio on lähteä karkuun takkia, tai ainakaan se ei ole koirasta kivaa, voi olla syytä pohtia tulisiko tehdä omaehtoista treeniä vaikka olohuoneessa, kunnes takin pukemisen voi viedä ennakko-oletuksilla varustettuun eteiseen.

Tärkeintä on löytää koiralle mieluisa palkka, joka voi olla esimerkiksi nami tai lelu.

Mitä omaehtoinen pukeminen tarkoittaa?

  • Koira saa itse lähestyä ja olla aktiivinen osapuoli
  • Koira puetaan, kun koira antaa merkin, että niin saa tehdä
  • Tarkkaillaan koiran antamia eleitä ja ilmettä 
  • Tarkastellaan koiran hakeutumista takaisin treeniin esim. heittäessäsi palkan poispäin sinusta. Onko koira epäilevä vai innokas?

Omaehtoisuudessa korostuu oman koiran kuuntelu, tämän tunnetilojen huomiointi ja molemminpuolinen tahto tehdä yhteistyötä. Se ei ole ehtojen sanelua, vaan kuten aiemmin sanottu, se on vuorovaikutusta yhdessä ystävän kanssa.

Koiran ilmeiden ja eleiden tarkkailu on tärkeä osa omaehtoista käsittelyä.

Vaatteiden mukavuus

On ehdottoman tärkeää, että koiran varusteet ja siten myös vaatetus on koiralle sopiva. Varusteet eivät saa hiertää tai hangata, niiden tulee pysyä oikealla paikalla ja olla koiralle sopivan kokoiset. Pomppan sivustolla on runsaasti materiaalia, josta voit tarkistaa, miten valita oikea takki koon ja ominaisuuksien puolesta juuri sinun koirallesi!

Luvan antaminen

Omaehtoisuus perustuu siihen, että koiralla on mahdollisuus sanoa “kyllä” ja “ei”. Sanomalla kyllä, koira antaa luvan suorittaa esimerkiksi jonkin toimenpiteen, ilmoittaa haluavansa tulla treenaamaan, tai tässä tapauksessa tulee puettavaksi. Koulutustilanteet suunnitellaan ja toteutetaan niin, ettei koiralle tulisi missään vaiheessa tarvetta sanoa ei, mutta tällä tulee kuitenkin olla siihen mahdollisuus ja tätä tulee kuunnella. Tässä esimerkkejä keinoista, joilla koira voi ilmaista, että on valmis puettavaksi:

  • Työntää itse päänsä takin suuaukosta, eli lähestyminen antaa luvan pukemiselle.
  • Laittaa etutassut targetille, kuten matolle tai tasolle. Tassujen ollessa targetilla, koira antaa luvan pukea takin.
  • Kuonokosketus targetille, esimerkiksi kämmenellesi. Kosketuksella koira antaa luvan pukea takin.
Koira voi ilmaista valmiutensa esim. nousemalla targetille, kuten erilliselle tasolle.

Seuraavaksi käsittelemme listan ensimmäistä kohtaa, eli koira antaa luvan pukemiselle työntämällä itse päänsä takin suuaukosta. Miten tämä opetetaan koiralle?

Pään työntäminen takin suuaukosta

1. Voit ensin opettaa konseptin helpommalla esineellä, ja hitaasti vaikeuttaa harjoituksia koiran taitojen kehittyessä. Voit esimerkiksi aloittaa hihnasta tai muusta tukevasta ja muotonsa pitävästä narusta muodostetusta isommasta renkaasta, jonka jälkeen siirtyä hieman tiiviimpään kaulapantaan, ja lopulta takkiin.

2. Koiraa palkataan alkuun renkaan lähestymisestä. Käytä apuna naksutinta tai palkkasanaa, jos teillä on sellainen käytössä. Palkkaa pari kertaa renkaan läheltä, ja sitten vapauta koira kauemmas. Näin saat koiran lähestymään sinua uudelleen.

Harjoittelun voi aloittaa helpommalla esineellä, kuten renkaaksi kierretyllä hihnalla.

3. Odota, että koira lähestyy yhä enemmän, mahdollisesti koskee renkaaseen päällään tai kuonollaan. Palkan suunnalla kerromme koiralle, että renkaan läheisyydessä saa paljon palkkaa, mutta varo houkuttelemasta tai ohjailemasta koiraasi liikaa

4. Anna koiran arvata ja tarjota pään työntämistä syvemmälle! Jos tuntuu, ettet saa koiraa työntämään päätään läpi, voit kokeilla syöttää nameja renkaan läpi, kuitenkin ollen varovainen ettet painosta tai ohjaile koiraa liikaa.

Anna koiran arvata itse ja tarjota pään työntämistä syvemmälle renkaaseen!

5. Jos koira osaa työntää pään läpi löysästä renkaasta, voit alkaa harjoittelemaan, miten sama onnistuisi esimerkiksi pannan kanssa. 

6. Lähde hitaasti liikuttamaan pantaa samalla, kun koira työntää päätään pannasta tehdyn renkaan sisään, jotta koirasi tottuu liikkeeseen ja että kohde liikkuu lähemmäs. Jälleen, seuraile koirasi ilmeitä, ettei treeni muutu vahingossa painostavaksi!

Renkaan jälkeen voit siirtyä harjoittelemaan samaa pannalla.

7. Kun koirasi hallitsee helpommat esineet, voit kokeilla, osaisiko koirasi työntää päänsä takin pääaukosta läpi. Muista helpottaa harjoitusta joka kerta, kun otat uuden esineen käyttöön, sillä koirasi ei välttämättä hoksaa tarjota samaa käytöstä eri kohteiden kanssa, ja tarvitsee alkuun apua sen ymmärtämisessä.

8. Varo työntämästä takkia liian nopeasti, ja jos koirasi lähtee peruuttamaan, peruuta myös itse ja helpota harjoitusta niin, ettei koirasi koe tarvetta peruuttaa. 

Muista helpottaa harjoitusta aina, kun aloitatte harjoittelun uudella esineellä.

Huomaathan, että etenkin jotkin takit ovat sen verran tiukkoja, ettei koira saa työnnettyä päätään itse kokonaan läpi. Olen opettanut Einolle, että lähestymällä ja aloittamalla työntämään päätä takin suuaukosta, saan itse jatkaa liikettä ja laittaa takin tiukemmankin kohdan korvien yli. Tämä on kuitenkin opetettu erikseen, ja olen ollut herkkänä peruuttamaan itse heti, jos Eino näyttää siltä, ettei tilanne ole mieluisa.

Toivotan kaikille treeni-iloa ja mieluisia hetkiä opetella ja opiskella yhdessä kohti saumattomampaa yhteistyötä ja kumppanuutta!”

– Jasmin & Eino / @eino.ja.ninja